torstai 30. lokakuuta 2014

Pussukat


Viikonloppuna 
kävimme ilahduttamassa
Mummua ja Vaaria.
Mummulle vietiin pieni tuliainen.
Ikeasta löysin kaksi harmaata neulospussukkaa.
Aika kivan näköiset.
Tämmöiset pussukat
 olisi varmaan helppo itsekin tehdä, mutta
ei taida taidot riittää näiden virkkaamiseen, hih.
Helpompi oli ostaa valmiit.
Mummu asetteli ne kylppäriin.
Toiseen pussukkaan on
 piilotettu pyykkipojat ja
toisessa on pesupussit.

Huomenna alkaa viikonloppu !
Yksi juttu odottaa tekijää ja toivottavasti kerkiän 
sen parissa puuhailemaan.

 




tiistai 28. lokakuuta 2014

SiKSaKia


Viikonloppuna Mummulassa ommeltiin 
tyynynpäällisiä ja verhoja.
Viime vuonna ostin Ikeasta kankaanpalasen poistopuolelta.
En kerennyt silloin ompelemaan, mutta
nyt oli hyvää aikaa surautella koneella.
Tein ruutukankaasta kirjekuorimallisen 
tyynynpäällisen.
Somisteeksi laitoin valkoisen rusetin.
Helppo malli eikä vaadi ompelutaitoja.
Kankaanpalasta tulikin 3 tyynynpäällistä.

Kesällä löysin Kodin1:sen alekopasta
harmaita kangasservettejä.
Paketissa oli aina kaksi servettiä.
Kauniin värinen kangas miellytti silmää ja
siitä se ajatus sitten lähti.
Tyynynpäällisiä näistä serveteistäkin tuli, hih.
Niitähän ei koskaan voi olla liikaa !
Onneksi koko oli just sopiva 50x50cm.
Surautin vaan suoraa ja solmimisnauhat koristeeksi.

Paljoa ei tullut tyynynpäällisille hintaa.
 Harmaat tyynyt jäi Mummun sängyn päälle, mutta
punainen tyyny laitettiin vielä nurkkaan odottamaan
joulua ja muita koristuksia.





sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Lähdettiin leipomaan


Mahtava 
viikonloppu takana.
Lähdettiin perjantaina iltapäivällä Mummulaan.
Mummulassa touhua taas piisas.
Saattiin leipoa leipää ja ulkoilla.
 Lauantai aamuna maa oli valkoinen, mutta 
lumi suli nopsaan pois.
 Tehtiin ulkos asetelmia kanervista ja havuista ulos.
Ommeltiin ja suunniteltiin kivoja
joulujuttuja.
Leipominen oli ainakin Leon mieleen.
Päiväkahvilla tuore leipä on parasta.

Ihanaa Alkavaa Viikkoa
Kaikille !




torstai 23. lokakuuta 2014

Uusi Lamppu




Kiireinen viikko on taas kohta takana ja
viikonloppu häämöttää.
Kotihommelit jätän aina torstaille. 
Heti töiden jälkeen imuroin, luutuan lattiat ja
vaihdan lakanat. Pölyt saavat kunnon kyydin !
Siivoaminen on hyvää lämmittelyä ennen
nyrkkeilytreeneihin menoa.

Oli ilo huomata että olin saanut Facebookin ja
tänne blogin puolelle uusia lukijoita/tykkääjiä.
Tervetuloa seuraamaan
Allidaalian touhuja.

Nyt muutama kuva Leon huoneesta.
Ostin sinne uuden lampun Ellokselta.
Vanha lamppu oli kiva, mutta
ehkä jotenkin tyttömäinen
vekkivarjostimineen.
Nyt uusi seinälamppu on paljon 
poikamaisempi ja jämerämpi.
Tykkään !
Isona plussana oli harmaa väri ja
hyvä alennus.

Leo on nukkunut hyvin
 uudessa isossa petissä.
Vaikka jännitin että mitenkähän nukkumisten 
käy kun siirrän poitsun isoon petiin.
Poika nukkuu kun tukki.
Eikä kömmi meidän viekkuun keskellä yötä ...
ainakaan vielä, hih.

Nyt on pakko lähteä 
treeneihin hikoilemaan !


Heippa &
Kivaa Viikonloppua !

 



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sadepäivä



Sunnuntain sadepäivä,
pienen miehen päiväuniaika on käytetty
hyvin hyväksi siivoilun merkeissä.
Kiva puuhailla rauhassa sateen ropistessa.
Sytyttelin kynttilöitä ja nautin kotoilusta
villasukat jalassa.
Järkkäilin keittiötä pikkasen ja lisäsin
avohyllyjen alle pari karahkaa lisää.
Avohyllyllä koreilee vanhat Arabiat.
Touhua ja vauhtia piisaa aina arkisin niin paljon
että kotoilut jäävät pakostikin vähemmälle.
Seuraavaksi hyökkään vaatekaapin kimppuun ja
teen sinne kunnon raivauksen.
Pitämättömät kiertoon ja
risat roskiin.
Nyt takaisin hommien pariin !

Heippa !




lauantai 18. lokakuuta 2014

Lauantaiaamuna


Hyvää Huomenta !

Meillä ollaan herätty aamuvarhaisella
pakkasaamuun.
Tuntuu kyllä oudolta nämä -8asteen aamut.
Aurinkokin alkaa paistamaan ja tästä päivästä
tulee hieno. Ensin käydään vähän jumpalla ja
iltapäivä voidaan pyhittää ulkoilulle.
Kuppi kahvia ihan rauhassa ja sitten
voikin aloittaa päivän puuhat.

Selailin kuvia Mummulasta.
Mummu oli laittanut kuistille kanervat hauskasti
sinkkiämpäreihin. 
Rakastan tätä kuistia.
Muutaman viikon päästä taas
kurvataan Mummulaan
viikonlopuksi.


Reipasta Lauantaita !

Terkuin 
Allidaalia




tiistai 14. lokakuuta 2014

Syksyn kauneutta

 

Heippa !

Lokakuun tuulet puhaltaa ja 
pihalta tullaan tupaan posken punaisena.
Reipasta meninkiä on tämä alkuviikko ollut.
Töihin palattu, pihalta ollaan raivattu pihakalusteet
pois ja haravalla ollaan ruopsuteltu pihaa
vähän joka välissä.
Hauraat, herkät ja niin kauniit hortensianoksat nappasin
vanhaan emaliseen kannuun.
Annan oksien kuivahtaa siihen.

Kohta voikin kaivaa kaikki vanhat joululehdet esiin
ja unelmoida valkeasta joulusta.

Nauttikaa Syksystä !

lauantai 11. lokakuuta 2014

Lepo



Viikon suunnitelmat meni meidän perheessä 
uusiksi kerta rytinällä kun koko perhe sairastui
kamalaan vattapöpöön.
Ensin sairastui perheen pienin ja parani taudista nopsaan
Isän hoitaessa potilasta kotosalla.
Viimeisenä sairastuin itse ja tämä tauti vei koko kropasta voimat.
Oli pakko luovuttaa ja lepäillä rauhassa.
Onneksi ennen omaa sairastumista kuurasin kämpän ja
kokosin synttäritarvikkeet pois.

Juhlista jääneet ruusut näyttivät tänäänkin vielä hyviltä.
 Pienen happihypyn tein tänään ulkona.
Rauhallinen kävely teki hyvää.
Tauti alkaa helpottaa ... Onneksi !

Nyt nautin lauantai-illasta.



tiistai 7. lokakuuta 2014

Allidaalian kyökki


Juhlien jälkeen on kiva siivota huusholli ja
laitella paikkoja kuntoon.
Pikku järkkäilyllekin löytyy nyt aikaa.
Asensin vanhan Ikean valaisimen keittiöön takaisin.
Metsästä löytynyt karahka sai paikan avohyllyjen alta.
Siihen on kiva laittaa vaikka mukit korvista roikkumaan.

Kirpulta löysin pienen vaaleansinisen 
lasten polkupyöränkorin.
Euron hintainen kori oli ihan pakko 
kiikuttaa kotiin.
Suloisuuden huippu !
Koriin laitoin pyyhkeitä ja 
lankarullat.

Vanhaan naulalaatikkoon laitoin
uusia ja vanhoja Greengate mukeja.
Kivasti sopii vanhat ja uudet lattemukit yhteen.
Nämä taitaa olla mun suosikkeja
tällä hetkellä.

Viime viikko mentiin tuli hännä alla ja
suunniteltiin juhlia.
Onneksi nyt voidaan rauhoittaa arki.
Tällä viikolla urheillaan ja 
leikitään puistossa hippaa.
Nautitaan syksyn reippaista ulkoilukeleistä.








maanantai 6. lokakuuta 2014

SynttäriHulinaa


HeippaRallaa !

Viikonloppuna juhlittiin hurjat kaksi päivää
Leon 2vee synttäreitä.
Teemana meillä oli Ilves.
Tämä meidän pikku mies on niin kova 
jääkiekko fanittaja oli ihan hauska 
järjestää nämä synttärit.
Ilves kuvat, viirinauhat ja pompomit sai
pienen pojan ihan liekkeihin.
Ensin juhlittiin kamujen kesken ja meno olikin aika 
villiä. Taisi sokeihumalakin yllättää pienet juhlijat. 
Oli ihana saada tupa täyteen pieniä kullanmuruja ja 
äidillekin päiväkahviseuraa.
Leo sai kivoja lahjoja ja jokainen niistä oli mieleen.
Esittelen niitä teille myöhemmin.
Sunnuntaina meille tuli kylään 
Mummit ja Kummit.
Taas paljon lahjoja ja 
hassuttelua vieraiden kanssa.
Kivat synttärit
väsyttivät sankarin illalla untenmaille
nopsaan.
 






Huikee Ilves kakku on
 Emma Iivanaisen käsialaa.
Muhkea kakku oli Leon ja vieraiden mieleen.
Kiitos Emma !

 


Meidän iso, pieni mies.
Nauravainen, iloinen, höpöttelijä, viikari,
touhukas puuhailija...
näitä on meidän rakas poika.

torstai 2. lokakuuta 2014

Arvonta suoritettu



Arvonta on suoritettu 
ja 
tähtikorvikset sai

Katja  - Tässä ja Nyt 16.syyskuuta 2014 22:03
                                                         Tuollaiset minä tarvitsisin :)


Onnittelut voittajalle !

Laitappa viestiä
pitsisukka@gmail.com
 jotta voin lähettää
korvikset sinulle.

Terkuin
Allidaalia